Minä. ?

Opiskelun aikana olen pureutunut aiheeseen MINÄ. Kuka se on ja mitä se haluaa. Mitä kaikkea elämä on tarjonnut ja mitä ei.

Vastauksia olen saanut ja niitä pureskellen purjehdin eteenpäin. Omakuvaprojektissani olen edennyt ja tässä on uusin tuotos. Kuva on viime talvelta, loppu onkin uunituore. Tämä kuva tulee osana lopputyötäni, joka on aivan alkutekijöissään.

Prinsessani

8 vuotta sitten syntyi pienen pieni Iitamme, 2590 g ja 46 cm oli kokoa. Nyt hän on jo tokaluokkalainen ja mahdottoman energinen. Nimeksi hän sai Henni, vaikka Lotta oli nimilistan kärjessä aivan loppumetreille asti. Masunimen Henni keksi isoveli, ja emme vieläkään tiedä, että mistä poika tämän nimen nappasi. Sellaista nimeä emme olleet koskaan aiemmin kuulleet. Emme siis osanneet enää sitä vaihtaa vaan hellittelynimi sai jäädä. Neiti on tällä hetkellä vakaasti sitä mieltä, että Henni on maailman kauhein nimi ja hän haluaisi olla ehdottomasti Lotta :) Nimi-inhon lisäksi hän ei pidä omista kiharoista hiuksistaan. Hän ei tykkää olla "pörröinen karhu". Kerran olemme suoristaneen ne kummitädin suoristusraudalla ja voi sitä tytön onnellista ilmettä! Hiuksia hän ei suostunut pesemään moneen päivään, että suoristus pysyisi mahdollisimman pitkään.
Toivottavasti oman nimen kunnioittaminen ajan myötä palaa ja hän osaisi olla iloinen kauniista nimestään. Ja toivottavasti kiharatkin tuntuvat joskus ihanilta tytön itsensäkin mielestä :)

Kuvakimaraa tämän kevään ja kesän ajalta, olkaa hyvät :)

Valokuvaajaäidin kuvattavana saa olla tarpeeksi, joten vietiin lapset ekaa kertaa toiselle valokuvaajalle. Krista Keltasen kuvasessio oli ihana. Kuvat ovat ihania. Tässä kuva tytöstä ja Kristasta.  Tytöllä päällä: Noa Noan farkkusortsihaalarit, Bodenin huppari ja Lelli Kelly varsilenkkarit

Oman äitini vanha mekko on edelleen hyvässä kunnossa ja Henni rakastui siihen ikihyviksi. Otettiin muutama kuva keväällä omalla pihalla ihan pikapikaa pokkarilla.

Tässä mekon kaverina Lelli Kelly sandaalit, jotka ovat aivan ihanan pehmeät!

Norjasta viime viikolla. Olimme retkeilemässä Hennin ja siskon tytön kanssa. Odotettiin satamaan saapuvaa Hurtigruten laivaa. Vilkuteltiin ja ihmeteltiin.

Ja lepäiltiin ja nautittiin ilta-auringosta.

Tyttö on täynnä:

*tarmoa
*iloa
*hauskoja juttuja
*taiteellisuutta
*taitoa
*liikunnallisuutta
*empatiaa
*leikkisyyttä
*rakkautta

ja paljon paljon muuta. Hän on niin äärettömän rakas!
...ja vähän itsepäinenkin ;), josta hyvä esimerkki:
mies tuumasi tytölle: "antaisit joskus periksi", tyttö katsoi pieni hymynkare huulillaan ja totesi:"mistä sitä periksi saa?" :D ja ikää neidillä oli n. 3 vuotta!

Stor Klem til alle!
Ekaterina fra Båtsfjord, Norge

Onnea on....

...löytää ihana kuva arkistosta.

Ihanaa iltaa kaikille, kello on 20.30 paikallista aikaa ja aurinko paistelee. Kohta lähdenkin yövuoroon :) Makoisia unia näen sitten huomenaamuna.

PS: Onnea on myös
*saada postia (passi tuli)
*saada lisää postia (verokortti tuli)
*saada avattua pankkitili (muutaman uteliaan kysymyksen kera :)
*saada tutustua uuteen uutukaiseen nettipankkisysteemiin, kerron siitä vielä joskus enemmän
*saada valmiiksi tekemättömiä hommia
*käydä kahvilassa juomassa teetä
*ja viimeisenä, mutta kaikista SUURIMPANA: saada perhe (esikoista lukuunottamatta--->kesätöissä) tänne viikonloppuna. Yksin on kiva rauhoittua muutama päivä, mutta on se aika orpoa olla yksin pitempään

Lähtökuopissa

Ennen matkalle lähtöä vietimme muutaman virikkeellisen päivän Tampereella. Sain hoitaa ihanaa siskon poikaani ja heidän kahta koiraa :) Kaksi karvaturria olivat ikionnellisia, kun vihdoin saivat hellyyttä minulta -joka enimmäkseen pelkään kaikki nelijalkaisia :)

Kaikista odotetuin juttu lapsille oli SÄRKÄNNIEMI ja sinne totisesti mentiin ja sadettakin välillä pidettiin. Innostuin pelaamaan muutamia heittopelejä, mutta ei ollut heittokäsi kohdillaan ja voitot jäivät lasten suruksi saamatta. 

 

Follow me

Tampereella kävimme myös:
*HopLopissa hakemassa hikeä
*Ideaparkissa hyörimässä
*Ulkoilemassa minkä sateelta pystyimme
*Lisäksi leikimme ja juhlimme synttäreitä ihan kotosalla

Ihanien päivien päätteeksi olikin mukava lähteä ajelemaan kohti pohjoista!

Tervehdys maailma!

Hei kaikille ja parhaat juhannusterveiset täältä Barentsin meren laidalta, Båtsfjordista -Norjasta, tarkemmin sanottuna.

Aiemmin kerroinkin, että olen lähdössä kesätöihin Norjaan ja täällä sitä nyt ollaan, ensimmäinen työviikko takana. Pyöreästi 1500 km ajomatkaa takana ja pari yökyläpaikkaavälillä. Ajoin yksin koko matkan, oma tyttö ja siskon tyttö olivat mukana ja meillä olikin varsin mellevää matkantekoa. Paljon naurua ja höpötystä, ja takapenkkiläisillä erittäin vähän nukkumista. Suomen +25 asteen helteistä ajettiin kohti pohjoisinta Norjaa ja Båtsfjordfjel´n päällä auton mittari näytti hyisevät +6 astetta. Ja paljaan tunturin päällä puhuri oli todella kova. Tällä seudulla ei juuri puut kasva :) Mutta sitäkin enemmän vahvoja tunturikasveja, jotka kestävät ankarammatkin kelit.

Auster-Tanasta, jonne Tenojoki yltää. Tenoella on muuten upeita hiekkasärkkiä! Taustalla näkyy jo hiukan jylhempää maisemaa, näin pilvisenä päivänä sumu peittää tuntureiden huiput (jotka ovat täällä tylppiä)

Båtsfjordissa on ekan viikon aikana:
*lenkkeilty takapihalta lähtevällä tunturilla, syke ylös kävellessä on 150-175 välillä ja alas tullessa juosten koitan pitää 125 syketasoa.
*käyty hakemassa verokorttia, jota ei pystytty printtaamaan. Sitä odotellessa :D että saa palkankin ajallaan
*käyty avaamassa tiliä paikallisessa Sparebank 1:ssä. Ei mennyt ihan putkeen. Minulla on jo olemassa tili Sparebankissa, mutta nämä kaksi ovat eri pankkeja ... ja sparebankin pankkikortin olen onnistunut hukkaamaan ja se piti lakkauttaa ja uuden saaminen on melkoinen härdelli. Ja uuden tilin avaaminen pelkän ajokortin kanssa EI onnistu, joten odottelen passia postitse Suomesta, että saan avattua tilin tähän paikalliseen konttuuriin :D
*tyttöjen kanssa ollaan käyty tutustumassa paikalliseen kauppatarjontaan, ihanasti on kaikkea pientä tarjolla. Urheilukaupan ja Bergansin valikoimia odotellessa ;) Tytär osti itselleen hienon pipon, jota täällä totisesti muutamana päivänä ollaan tarvittukin.
*opeteltu kaupan leivän viipalointikoneen käyttöä, sellaisia ei vielä 6 vuotta sitten ollut kaupoissa, leipomoissa leivät viipaloitiin niin asiakkaan halutessa.
*tytöt ovat tutustuneet naapuruston lapsiin ja kävivät jopa uimassa läheisessä lammessa
*sain nettitikun työnantajalta
*ajeltiin mummilaan Suomen puolelle
* nähty Hurtigruten, joka käy Båtsfjordissa kaksi kertaa päivässä.
* luettu Pikku Prinssiä iltaisin
*naurettu todella paljon!

Ismus, mummilani Tenojoen varrella Utsjoella

Ajan patinoima

Kullero

IHANAA JUHANNUSILTAA KAIKILLE TEILLE IHANILLE :)

Haaveilla saa olla siivet

Ihana tuoli löytyi Pietarista ERATA museosta, jossa meillä oli workshop. Ei voi muuta kuin istahtaa tuoliin ja antaa unelmien laukata. Voisi haaveilla ja suunnitella tai voisihan sitä ihan vaikka istua pää täysin tyhjänä ajatuksista ja katsella ikkunasta ulos -tai ummistaa silmänsä. (Tuoli oli uskomattoman mukava istua :)

Annetaan UNELMILLE siivet. Ei kannata aina hannata vastaan, vaikka sitähän meidät useimmiten on opetettu tekemään. Pitäisi vain paahtaa pää punaisena joka paikkaan ja huomata, että joinain hetkinä ei muista oman lapsensa nimeä tai menee tutti suussa roikkuen kauppaan, unohtaa ostokset kaupan tiskille tai unohtaa pankkikortin tunnusluvun...
Kuulostaako tutulta? Luin juuri Kaks Plussan uusinta numeroa ja siellä oli koottu väsyneiden äitien kokemuksia väsymyksen aiheuttamista kommelluksista. Itselleni on käynyt monta kertaa niin, että olen unohtanut ostokset kauppaan ja huomannut vasta kotona, että missä kaikki tavarat ovat, joudun välillä hakemaan lasten nimiä, olen selittänyt siskolleni "saisinko lainaan sitä sellaista puuuuh puuuuuh äh mikä se on, no sellainen puuuh puuh ... pöllyytintä!?" Sisko oli siinä vaiheessa aivan pihalla, että mitä tuo haluaa, ja tajusi vihdoin elekielestä, että hiustenkuivaajaa halusin ;) ja silmälasit on löytynyt jääkaapista -jotta kaikenlaista sitä :)

Onko teille sattunut kommelluksia väsymyksestä johtuen??

Ystävyydestä

Perheen neiti on asunut nyt tasan puolet elämästään Suomessa ja puolet ulkomailla, tarkalleen ottaen kyllä tasan puolet tulee täyteen elokuun alussa. Mutta joka tapauksessa muutto Suomeen 4 vuotta sitten oli iso juttu tälle ikiliikkujalle.
Pietarin suurkaupungin hälyssä tyttöä nukutti aina hyvin ja ihan omassa huoneessa! Suomessa alkoi uniongelmat ja jokainen narahdus talossa aiheutti kyselyn: "mikä se oli??" ja äidin viereen piti päästä mörköjä piiloon. Hulluinta oli tytön kommentit "täällä on ihan tylsää!"(tylsintä taisi olla se, että emme enää hankkineet satelliittipakettia ja Disney channelia ei ollutkaan :)
Viihtyminen parani heti, kun naapuritaloon muutti samanikäinen tyttö. Ja hänestä tulikin tosi tärkeä ystävä. Tytöillä sujuu edelleenkin leikit mallikkaasti, vaikka molemmat perheet olemme muuttaneet jo uusiin koteihin.

Tytöt ovat metkuilleet (en edelleenkään tiedä missä kaksi hopeista kastelusikkaa ovat), tapelleet ja taas sopineet, halailleet ja suunnitelleet yhteisiä juttuja. Nyt 8 vuotiaina yökyläilyt kuuluvat ohjelmistoon ja on ihana seurata miten he jaksavat keksiä esim. picnikkejä ulos ja väritellä pitkiä aikoja TOP model kirjoja.

Ystävyys on tärkeä asia! Vaalitaan sitä.

Ihanaa tiistaita kaikille :)

Onnea Ylioppilaat

Studiollani käyneet ylioppilaat olivat kauhean ihania nuoria! Kohteliaita, ystävällisiä ja kertakaikkisen onnellisia! Yllä olevassa kuvassa poseeraa Pietarin suomalaisen koulun entinen oppilaani. Olen opettanut hänelle terveystietoa, kuvista sekä liikuntaa. Emme olleet nähneet neljään vuoteen ja voi miten huikeaa on nähdä muutos yläasteikäisestä lukionsa päättäneeseen. Edessä on opiskelut ja koko maailma on avoin. Onnea vielä kerran kaikille valmistuville ja kuvauksessa käyneille!!!

ps. tämän kuvan ylioppilas kuvattiin helteisenä iltana Helsingissä Kaapelitehtaan ympäristössä.

Mummoenergiaa Venäjältä

Entisen lastenhoitajamme äiti, jota lapsemmekin kutsuivat "babushkaksi" varsin sujuvasti. Ihanan rempseä ja iloinen nainen, oikea voimanainen! Halasi kovaa ja jutteli kovaa ja nauroi vielä kovempaa!

 

Tämä mummo istui Gostini Dvorin edessä kioskilla ja minä lyöttäydyin seuraksi oluttuopposen kanssa. Juteltiin niitä näitä. Rouva sanoi tulleensa lomailemaan Ukrainasta jostain pienestä kylästä. Sanoi olevansa hämillään ison kaupungin hälinää. Kertakaikkisen loistava jutustelutuokio :)

Venäjällä mummoja näkee paitsi puistoissa lastenlasten kanssa niin myös: vessanhoitajina,  bussien rahastajina, "kylttimummoina" =vartalon ympärillä on mainoskyltit ja mummot nököttävät kauppojen edustoilla, lehtimyyjinä, teattereiden ovivahteina, kukkamyyjinä (tuovat kukat datshoilta ja myyvät kaupungissa) jne jne.
Mummoilta saa ihan ilmaisia ja pyytämättömiäkin neuvoja :) Jos et niistä niin kovin piittaa, saat ihan komean hilarimpsun papatusta perääsi, josta ehdit tajuamaan puolet ja vähemmänkin.

Mummot kunniaan! Ovat nimittäin kantava voima monessa muussakin maassa :)

Rakkautta Pietarissa

Kahvilan ikkunasta bongattua rakkautta

Nevski Prospektille Pietari päivää uskaltautuivat juhlimaan myös iäkkäämmät ihmiset

I Love Yellow!

Rakkauden väri on punainen -kirkkaan punainen

Rakkautta on sanoa "hyvää yötä"

Sinä ja Minä

Rakkauslauluja

Rakkautta on TANSSIA keskellä kaupunkia!

WORKSHOP in St. Petersburg

 Nyt on toiseksi viimeinen lukukausi purkissa, valokuvaterapian opinnot ovat siis viittä vaille valmiit. Kevään viimeinen setti käytiin Pietarissa, jossa meillä oli 2 workshoppia. Toinen oli outsiderburg -ryhmän ja valokuvakoulun kanssa. Toisen piti Alexander Koputin.
Yllä olevat kuvat liittyvät ensinnä mainittuun työpajaan. Siellä meitä oli eri ammattikuntien edustajia: valokuvaajia, taideterapeutteja, psykoterapeutteja. Me suomalaiset olimme vieraina. Keskustelut käytiin lähinnä kahdella kielellä: venäjäksi ja englanniksi.

Ryhmästä valittiin kuvaustehtävää tekemään muutama ja minä olin yksi heistä. Tehtävänä oli kuvata tunnin ajan oman mielen mukaan kuvasarja museon (ERARTA Museum) tiloissa tai ulkona. Minä pitäydyin sisätiloissa. Teemaksi valitsin liikkeen. Kuvasin kuvat zoomailemalla :) ja muuta johtolankaa ei alunpitäen ollut. Kuitenkin lopputulos oli aika henkilökohtainen. Iloisia värejä, Pietaria, valokuvaterapiaa, minä... aikamatkailua? tunteikkaita kohtaamisia? ikävää? epätodellisuutta? Varmaan kaikkea sitä. Ainakin kuvien purku oli minulle herkkä tilanne. Itkin -en suinkaan surusta vaan tunteitani Rakasta Pietaria ja Rakkaita Ihmisiä ajatellen. Kuvistani sain hyvää palautetta, mikä sinänsä ei tässä tilanteessa ollut tärkein asia :) Tokihan halusin osoittaa omalla opettajalleni, että olen kehittynyt kuvaajana viimeisen 5 vuoden aikana :) Jokainen ammattiryhmä antoi oman palautteensa kuvista ja analysoi niitä. Se oli mielenkiintoista. Kaiken kaikkiaan antoisa kokemus!


 Sitten vielä muutamia muita kuvia samaiselta päivältä:

Taulusta otettu kuva.

3. krs

Valokuvaaja kuvaa valokuvaajaa

Venäläisiä ystäviämme

Valokuvauksen opettajani oikealla ja koulun johtaja vasemmalla. Oli tunteikas kohtaaminen molemmin puolin.